Talviloma on kaivattu viikon mittainen hengähdystauko suomalaisperheille
Useimmille talviloma tarkoittaa laskettelureissua Pohjois-Suomen laskettelukeskuksiin tai hiihtoreissua ulkopaikkakunnan laduille. Omalla autolla matkaan on vaivatonta lähteä, sillä matkatavarat ja porukka saadaan kaikki helposti kyytiin.
Pitkälle ajomatkalle lähteminen vaatii hyvät ennakkovalmistelut ja valmistautuminen tulee tehdä erityisellä huolella. Suuntasitpa sitten pohjoisen rinteille tai etelän kylpylöihin – jokaisen talvilomamatkalle autoillen lähtevän tulisi huomioida muutamia asioita turvallisuuden takaamiseksi, ennen kuin keula suunnataan lomakohteisiin. Sekä matkaan, että määränpäähän liittyy paljon riskejä.
Tarkista auton perusasiat kuntoon
Painava kuorma pakkasella matkatessa voi olla riskialtis yhtälö. Auton yleiskunto tuleekin tarkastaa aina ennen matkaan lähtöä. Varmista, että auto on huollettu eikä vikavaloista yksikään huuda oranssina näytöllä.
Hyvin valaistuilla kaupunkikaduilla tai päivänvalossa ajettaessa ei aina arjen keskellä huomaa, jos jokin polttimoista ei ole toimintakunnossa. Valot ovat ajoturvallisuuden yksi peruslähtökohdista. Varmista pimeän tullen kotipihassa, että etu- sekä takavalojen toiminnassa ei ole häiriötä.
Talvi kuormittaa tuuli- ja takalasin pyyhkimien sulkia. Katsasta, ettei pakkaskelit ole vaurioittaneet niitä ja vaihda ne tarvittaessa ennen matkaa. Huonokuntoiset pyyhkijänsulat ovat turvallisuusriski.
Auton akku ja renkaat ovat olennainen osa matkantekoa. Jos akulla on ajettu jo useita vuosia, kannattaa pitkän reissun tullen harkita sen vaihtamista uuteen. Voit varata matkalle mukaan myös akkulaturin. Mikäli autosi akku tyhjentyy kovien pakkasten vuoksi, niin täältä löydät turvalliset ohjeet apuvirran antamiseen.
Rengaspaineet ja urasyvyydet tulisi tarkistaa huoltoasemalla matkaa edeltävänä päivänä. Muistathan, että rengaspaineet vaikuttavat auton käsiteltävyyteen. Ohjearvot löytyvät ajoneuvon ohjekirjasta, kuljettajan ovesta tai bensatankin kannen sisäpuolelta.
Putsaa ajoneuvosi huolellisesti lumesta ennen matkaan lähtöä. Luminen, jäinen tai huurustunut tuulilasi on suuri riski tieliikenteessä.
Pieni lisävarustus ei haittaa koskaan
Pitkälle matkalle on hyvä varata mukaan moottoriöljyä, apuvirtakaapelit, ajovalopolttimoita, pakkaselle suunniteltua tuulilasinpesunestettä, sekä ylimääräiset pyyhkijänsulat. Vaikeissa ajo-olosuhteissa tuulilasinpesuneste saattaa loppua kesken ja lähimmälle huoltoasemalle voi olla pidempikin matka.
Perheen kanssa matkustavan tulisi ottaa mukaan tarpeeksi eväitä, sekä lämmintä lisävaatetusta tarpeen mukaan, mikäli matka katkeaisi yllättäen tien varteen. Varaudu yllättäviin tilanteisiin myös pakkaamalla peräkonttiin lumilapio, ensiapulaukku, huomioliivi, varoituskolmio, lumiharja, tasku- tai otsalamppu, sekä jääraappa ikkunoita varten.
Muista, että pakkaaminen on taitolaji ja tärkeä turvallisuustekijä. Maastureissa ja farmareissa takakonttia ei tule pakata takapenkin ylitse, ellei sinulla ole asennettuna turvaverkkoa. Äkkijarrutustilanteessa raskaat tavarat saattavat lentää kovalla voimalla matkustajien niskaan.
Varaa riittävästi aikaa matkanteolle
Kun pitkälle automatkalle lähtee hyvin levänneenä ja ajoissa, pienentää tällöin vahinkojen mahdollisuutta huomattavasti. Väsynyt ja levoton kuski ottaa usein turhia riskejä omaa malttamattomuuttaan. Lisäksi yllättävissä tilanteissa vaadittava reaktionopeus pitenee stressaantuneena ja vähän levänneenä.
Voit vähentää stressiä myös selvittämällä etukäteen ajoreitin sääolosuhteet, erityisrajoitukset ja tarvittavat pysähdyspisteet taukoja varten. Toinen hyvä tapa lievittää omaa epävarmuuttaan on tarkistaa omat vakuutukset ja ottaa ylös tarvittavat vakuutusyhtiön ja tiepalvelun yhteystiedot ennen starttia.
Kattava auton talvihuolto sisältää:
- Jäähdytinnesteen laatu ja riittävyys
- Moottoriöljyn riittävyys tai öljynvaihto
- Pyyhkijänsulat ja lasinpesunesteet
- Renkaiden kunto ja paineet
- Valojen toimintakunto
- Jarrujen toimivuus
- Lämmittimien kunto
- Auton akun kunto
- Ilmastoinnin ja raitisilmasuodattimen tarkastus
- Moottorin apulaitteiden hihnojen ja letkujen kunto
Mikäli koet, että autollasi olisi tarvetta osaavalle autohuollolle ennen tulevaa matkantekoa, niin me autamme mielellämme. Ammattitaitoisen autohuollon J. Rinta-Joupilta varaat täältä!
J. Rinta-Joupin ammattitaitoinen autohuolto palvelee monenlaisissa autohuoltoon liittyvissä tarpeissa. Nykyaikaisesti varustellut autokorjaamomme ja asiantunteva henkilökuntamme takaavat laadukkaan lopputuloksen.