Valmistaudu syksyn ajokeleihin.

J. Rinta-Jouppi Oy

Valmistaudu syksyn ajokeleihin

 

Siinä missä kevään aurinko, sulava asfaltti ja kesänopeudet saavat hymyn autoilijoiden huulille, on syksyn vaikutus usein hyvin päinvastainen. Syksy tuo mukanaan erilaisia ajamisen haasteita ja vaatimuksia itse auton varusteisiin. Syksyyn ja alkavaan talveen onkin hyvä varustautua jo hyvissä ajoin, jotteivat syksyn huonot kelit pääse yllättämään.

 

Ajotyylillä vaikutat omaan ja muiden turvallisuuteen

 

Itse ajamisessa on syytä huomioida rajusti huonontuvat ajo-olosuhteet. Syksyllä musta jää voi yllättää ja liukkautta aiheuttavat myös lehdet märällä asfaltilla. Syksyllä on siis syytä ajella varovaisin ottein ja hiljentää ajoissa tilanteisiin. Turvavälin merkitys korkeissa nopeuksissa korostuu entisestään. Myös vesisade kuuluu olennaisena osana syksyyn ja onkin syytä muistuttaa itseään, miten toimia joutuessaan rankkasateeseen tai pahimmillaan jopa vesiliirtoon. Pimeän syksyn aikana ajaminen on valoisia aikoja väsyttävämpää ja pitkien matkojen kulkijoiden on syytä kiinnittää huomiota jaksamiseensa ja pitää tarvittaessa useammin taukoja. Kaikki edellä mainitut asiat huomioiden, voi siis sanoa, että syksyn koittaessa on matka-aikaa hyvä varata itselleen hieman kesäkautta enemmin.

 

Auton varusteet kuntoon hyvissä ajoin

 

Tärkeä toimenpide vuodenajan vaihtuessa on tehdä auton tarpeelliset huollot ja toimenpiteet hyvissä ajoin. J.Rinta-Joupin Lahden myyntipäällikkö Mika Ojala nostaa kysyttäessä esiin muutaman tärkeän asian, joihin kiinnittää huomiota. Näistä tärkein on renkaiden kunnon tarkistaminen ja talvirenkaiden vaihtaminen alle ennen pakkasten tuloa. Hyvien renkaiden tärkeys korostuu ajokelien huonontuessa ja ne todistavat tehonsa niin rankassa vesisateessa, kuin jäisillä pakkaskeleilläkin. Lisää tietoa reinkaiden vaikutuksesta ajoon ja niiden ominaisuuksista voit lukea kesärenkaita koskevasta jutustamme täältä.

 

Toinen tärkeä Ojalan esille nostama asia on huomioida ajovalojen kunto ja toimivuus. Vanhemmissa malleissa polttimoiden tarkistus ja mahdollisesti päivitys tehokkaampiin, on syksyn hyvä varotoimenpide. Uudempien autojen huoltovapaat xenon- ja ledvalot tuovat hyvän valon pimeälle ja märällekin asfaltille. Tarjolla on myös erilaisia lisävalovaihtoehtoja, mikäli oman auton valot eivät riitä valaisemaan riittävästi pimeitä ajoteitä. Myös auton nesteiden pakkasenkestävyys nousee esiin. Nesteiden vaihtaminen pakkasenkestävään talvivaihtoehtoon kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä pakkasia. Sateisten syyssäiden alkaessa myös pyyhkijöiden sulat kannattaa päivittää, jotta sadesäälläkin näkyvyys autosta on riittävä.

 

Syksyn varusteista puhuttaessa, Ojala muistuttaa myös auton lämmityslaitteista. Viimeistään pakkasaamujen koittaessa nousee tarve moottorin ja sisätilojen lämmittämiselle. Markkinoilla on erilaisia vaihtoehtoja auton lämmittämiseen, joista yleisimmät ovat lohkolämmitin ja webasto. Kumpikin on mahdollista asentaa autoon myös jälkikäteen.

 

Syksyn jälkeen keliolosuhteet hankaloituvat entisestään talven koittaessa, vinkkejä tähän voit käydä lukemassa jo hyvissä ajoin viime vuoden blogikirjoituksestamme  ”Valmistaudu autosi kanssa talveen”.

 

 

Suositellut artikkelit