Kevät tekee tuloaan, lumi sulaa ja tiet kuivuvat. Autoilukelien parantuessa saattaa myös autokuume iskeä. Mielessä pyörii uuden auton hankinta ja eri automalleja vertaillaan ahkerasti. Tapani Mikkilä on ahkera auton vaihtaja. Hän tunnustaa sairastaneensa autokuumetta jo vuosikymmeniä. Niiden vuosien aikana hän on hankkinut uuden auton jopa useita kertoja vuodessa.
– Sanotaan että autoja on ollut elämäni aikana 50–100 kappaletta. En ole koskaan tarkasti laskenut. Tällä hetkellä autoja on kaksi, Mikkilä kertoo.
Auton vaihtaminen on monille harrastus. Autoalan lehdistä luetaan ahkerasti uusien autojen arvosteluja ja viikonloppunäyttelyt täyttyvät kiinnostuneista koeajajista. Itse auton ostaminen on vain osa harrastusta.
– Harrastuksen luonteeseen kuuluu seurata autoilmoituksia sekä autojen hintojen kehitystä. Myös oman sen hetkisen auton arvon seuraaminen kiinnostaa, Tapani Mikkilä kertoo.
Autokuumetta kannattaa käydä hoidattamassa asiantuntevassa autoliikkeessä. Ammattitaitoinen myyjä osaa auttaa autonhankinnassa ja kohteeksi tulee valittua sekä tarpeisiin että lompakolle sopiva auto. Mikkilälle on löytynyt Seinäjoen J. Rinta-Joupin liikkeestä luottomyyjä, jonka asiakkaana hän on hankkinut jo noin 30 menopeliä.
– Ville Korpelan kanssa on henkilökemia toiminut. Automyyjän pitää olla luotettava eikä hän saa tyrkyttää tai painostaa ostopäätökseen. Iso osa harrastusta on löytää myyjä, jonka kanssa asiat toimivat kitkattomasti, Mikkilä painottaa.
Tapani Mikkilä on merkkiuskollinen mies. Hänellä on ollut saman merkin autoja jo 30. Perheen kakkosautoa ja yrityksen autoa ostettaessa saatetaan kokeilla laajemmin eri merkkejä ja malleja.
– Tiedän mitä autoltani haluan. Ennen autoni olivat sporttisia malleja, mutta nykyään suosin eniten mukavuutta.
Kysyttäessä Tapani Mikkilältä, joko autokuume on näyttänyt laantumisen merkkejä, mies naurahtaa.
– Autokuumeeseen ei ole muuta lääkettä kuin auton ostaminen. Tosin se on vain hetkellinen apu, mutta ei lopullinen. Autokuume on jatkuva tauti.