Auton romutuspalkkio – mistä on kyse?

J. Rinta-Jouppi Oy

Romutuspalkkiokampanja on valtion järjestämä henkilöautojen kierrätyskampanja vanhojen henkilöautojen omistajille. Ajatuksena on, että kampanjan aikana valtio myöntää autonomistajalle rahallisen romutuspalkkion valtionavustuksena, kun hän kierrättää vanhan, liikennekäytössä olevan henkilöautonsa ennen uuden auton ostamista.

Usein myös autoala tukee romutuskampanjaa myöntämällä päälle oman lisäpalkkionsa vanhan auton omistajalle. Romutuskampanja saattaa siis todellisuudessa koostua useammasta samaan aikaan saatavasta erillispalkkiosta. Lue alta tarkemmin romutuspalkkiosta ja siitä, kuinka romutuspalkkio toimii.

Mikä on romutuspalkkion tarkoitus?

Romutuspalkkion on tarkoitus säästää luontoa kannustamalla rahallisesti vanhojen henkilöautojen omistajia vaihtamaan uuteen ja vähäpäästöisempään henkilöautoon. Se edesauttaa vanhan autokannan poistamista liikennekäytöstä ja näin ollen korvaa vanhoja käyttövoimia ja teknologiaa moderneilla ja puhtaammilla vaihtoehdoilla. Uutta autoa ostava voi palkkion avulla hakea autolainaa alkuperäistä summaa vähemmän, sillä palkkion voi vähentää suoraan uuden auton hinnasta.

Löydä vähäkulutuksinen auto! 

Mitkä ovat romutuspalkkion ehdot?

Romutuspalkkion ehdot muuttuvat vuosittain. Pääedellytykset ovat kuitenkin, että romutuspalkkio myönnetään vain yksityishenkilöille ja että valittu auto tulee toimittaa romutettavaksi kampanja-ajan sisällä. Lisäksi ehdoissa mainitaan, että tämän henkilön, eli auton viimeisen omistajan tulee ostaa uuden, lain edellytykset täyttävä henkilöauto ja viedä samalla omistamansa vanhan, liikennekäytössä olevan auton romutettavaksi. Romutettavan henkilöauton on oltava vähintään 10 vuotta vanha ja sen on täytynyt olla yksityishenkilön omistuksessa yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden. Lisäksi romutettavan auton on oltava ollut liikennekäytössä romutusta edeltävän kalenterivuoden ajan.

Mikä on romutuspalkkion suuruus?

Romutuspalkkio vaihtelee joka kerta. Vuonna 2021 romutuspalkkioita oli kahta erilaista. 2 500 €:n suuruinen palkkio oli valtion 2000 €:n ja autoalan myöntämän 500 €:n kokonaisuus. Tuo palkkio oli tarkoitettu pääosin uusiin, sähköä käyttövoimana hyödyntäviin henkilöautoihin. Toinen romutuspalkkio oli suuruudeltaan 1500 € ja koostui valtion 1000 €:n ja autoalan myöntämästä 500 €:n tuesta. Tämä tuki oli tarkoitettu lähinnä uusiin bensiini- ja diesel-autoihin, sekä ei-ladattaviin hybrideihin ja määrittelykriteerinä toimi ostettavasta autosta WLTP-mittaustavalla saadut päästötulokset.

Minkälaiseen ostettavaan autoon romutuspalkkion voi käyttää?

Romutuspalkkion yksityiskohdat ovat vaihdelleet vuosien saatossa useasti ja palkkion piiriin kuuluvat, ostettavat autot samoin. Tämä johtuu osittain siitä, että autot kehittyvät ja vasta markkinoille tullut uusi auto on teknologialtaan täysin erilainen kuin kaksi vuotta sitten lanseerattu auto. Vuonna 2021 valtio myönsi 1000 €:n arvoisen romutuspalkkion henkilöautoihin, joiden CO2-päästöt olivat alle 120 g/km ja 2000 €:n palkkion autoihin, joiden vastaavat päätöt olivat alle 95 g/km WLTP-mittaustavalla. Tosin, tämä määritys tuskin enää pätee vuoden 2021 jälkeen järjestettävissä romutuspalkkiokampanjoissa, vaan koskee ainoastaan vuotta 2021.

Koska romutuspalkkio on voimassa?

Romutuspalkkio on voimassa vain määrättynä kampanja-aikana ja se järjestetään satunnaisesti valtion aloituksesta. Romutuspalkkiota ei ole tarjolla vuosittain, vaan aiemmat romutuspalkkiokampanjat on järjestetty muutaman vuoden välein, vuosina 2015, 2018 ja 2021. Kampanja kestää koko kampanja-ajan, ellei valtion talousarvioonsa varaama kokonaismääräraha romutuspalkkiota varten ehdi kulua loppuun sitä ennen. Vuonna 2021 määräraha oli 8 miljoonaa euroa, mutta se ehti jo viidessä kuukaudessa. Vuonna 2018 määrärahasta jäi käyttämättä noin 10 %. Erillistä romutuspalkkio kampanjaa ei ole vuodelle 2022. Lue lisätietoja auton romuttamisesta.

Voinko vielä hakea romutuspalkkion?

Romutuspalkkio on voimassa ainoastaan ennalta ilmoitettuna kampanja-aikana, ellei valtion varaama määräraha ehdi loppua tätä ajanjaksoa ennen. Traficomin sivuilta löydät tiedon siitä, onko tällä hetkellä voimassa olevaa romutuspalkkiota helpottamaan uuden auton ostoa.

Mihin romutuspalkkion voi käyttää?

Vuonna 2021 romutuspalkkiokampanja uudistui ja tuolloin auton omistajan oli mahdollista hakea palkkiota tukemaan vähäpäästöisemmän autonoston lisäksi myös sähköpolkupyörän ja joukkoliikenteen lippujen hankintaa. Osalla kuluttajista ei ole varaa hankkia täysin uutta autoa ja tästä syystä sähköpyörä- ja joukkoliikenteen lippujen lisääminen romutuspalkkion piiriin ovat saaneet paljon positiivista palautetta ja lisänneet kampanjan suosiota. Traficomin mukaan noin 54 % 2021 vuoden romutuspalkkiohakemuksista koski sähköpyörän ostoa, kun taas 44 % koski uuden auton hankintaa ja 2 % joukkoliikenteen lippuja.

Voiko romutuspalkkion käyttää käytettyyn autoon?

Toistaiseksi romutuspalkkio ei koske käytettyjä henkilöautoja, tai aiemmin omistuksessa olleita sähköpolkupyöriä. Palkkion ydinajatus on kannustaa vanhojen autojen omistajia vaihtamaan täysin uuteen, teknologialtaan aiempaa autoa puhtaampaan henkilöautoon.

Mistä ja miten saan romutuspalkkion rahat?

Romutuspalkkion valtion osuutta haetaan suoraan Traficomista. Palkkion voi hakea, kun uuden auton tilaussopimus on tehty. Romutuspalkkio maksetaan kuitenkin vasta silloin, kun ostettu uusi auto on rekisteröity. Uuden auton ostajalla on myös mahdollisuus valtuuttaa autoliike hakemaan palkkiota. Tässä tapauksessa romutuspalkkio hyvitetään suoraan auton hinnassa.

Onko mahdollistaa romuttaa useampi käytetty auto romutuspalkkiota varten?

Romutuspalkkion tarkat ehdot vaihtuvat vuosittain. Yleisesti periaate on kuitenkin ollut se, että auton omistaja ei voi romuttaa useampaa käytettyä autoa kerralla ja näin ollen saada enemmän romutuspalkkiota.

Voiko romutuspalkkioon yhdistää muita hankintatukia?

Tapauskohtaisesti romutuspalkkioon voi toisinaan yhdistää muita tukia. Esimerkiksi vuonna 2021 kotitalouksille myönnetyn täyssähköauton hankintaan tarkoitetun 2000 €:n hankintatuen pystyi yhdistämään romutuspalkkioon. Tällöin kotitalouden oli mahdollista saada yhteensä jopa 4 500 €:n edestä tukea uuden auton ostamiseen. Tarkempia tietoja eri kausiluontoisten tukien ehdoista löydät esimerkiksi Autoalan tiedotuskeskuksesta.

Minne voin viedä vanhan auton romutettavaksi romutuspalkkiota varten?

Kun romutuspalkkiohakemus on mennyt onnistuneesti läpi ja Traficom on sen myöntänyt, tulee romutettava auto viedä kierrätykseen viralliseen Suomen Autokierrätys Oy:n valtuutettuun vastaanottopisteeseen. Henkilöauton omistaja saa asioinnin lopuksi romutustodistuksen. Samalla vastaanottopiste pitää huolen, että tieto romutuksesta tallentuu liikenneasioiden rekisteriin Traficomiin. Lue lisää auton romuttamisesta täältä.

Suositellut artikkelit