Caravan-messut Lahdessa 20.-23.9.2018

Tuomo Lampela

Caravan-messut järjestetään syyskuussa Lahdessa. Esillä Suomen suurimmassa matkailuajoneuvojen ja tarvikkeiden erikoisnäyttelyssä on kauden 2019 uudet mallit sekä caravanmatkailun varusteet, tarvikkeet ja palvelut. Näyttelyssä vierailee vuosittain noin 18 000 matkailuajoneuvoista kiinnostunutta.

J. Rinta-Joupin löydät usealta eri osastolta

Lahden messut ovat caravanalan päätapahtuma ja siellä esitellään seuraavan mallivuoden uutuudet. Matkailuajoneuvoalan suurtapahtumaa on kasvatettu yhdellä päivällä, jotta se vastaa paremmin positiivisessa kasvusuunnassa olevan matkailuajoneuvoalan toiveisiin. Messut aukeavat jo torstaina ja kestävät aina sunnuntaihin saakka. Vieraille jää enemmän aikaa tutustua tapahtuman laajaan tarjontaan. Myös J. Rinta-Jouppi on mukana messuilla.

– J. Rinta-Joupilta on paikalla suuri joukko ammattitaitoisia ja asiansa osaavia matkailuajoneuvojen myyjiä. Olemme mukana Kaben, Bürstnerin, Adrian ja Sun Livingin osastoilla esittelemässä ajoneuvojen uusia ominaisuuksia ja vastaamassa ihmisten kysymyksiin, kertoo Petri Keisala J. Rinta-Joupilta.

Messuilla voi löytää omiin tarpeisiinsa sopivan matkailuauton- tai vaunun ja kaupat voi solmia heti.

– Jos solmii kaupat messuilla niin matkailuajoneuvon saa itselleen kahden viikon sisään. Toimitamme tuotteet lähimpään toimipisteeseen, jossa luovutushuolto ja varustelu tehdään, Keisala kertoo.

Monipuolista tarjontaa ja kohtaamisia

Lahden Caravan-messuille saapuu karavaanareita ympäri Suomen. Lahdessa majoitutaan leirintäalueilla eri puolilla kaupunkia. Matkailuajoneuvoharrastajille on tarjolla yhteisiä kokoontumisia, joissa voi tavata samanhenkisiä ihmisiä. Tapahtumaan odotetaan yhteensä jopa yli 2500 matkailuvaunua ja vaunukuntaa.

– Neljässä eri messuhallissa on esillä matkailuajoneuvojen lisäksi myös erilaiset caravan-tarvikkeet. Valikoimassa on esimerkiksi erilaisia ulkokalusteita, grillejä ja telttoja. Paljon erilaisia tuotteita ja jopa laajemmin esillä kuin esimerkiksi myymälöissä, Petri Keisala huomauttaa.

Tapahtumassa on runsaasti mielenkiintoista ohjelmaa matkailusta ja matkailuajoneuvoista kiinnostuneille. Vinkkejä on niin uusille kuin kokeneillekin omatoimimatkaajille.

– Suurin osa messukävijöistä on alan harrastajia, mutta paljon on myös niitä, jotka vasta harkitsevat matkailuajoneuvon hankintaa. Tämä on mahtava paikka nähdä kaikki uudet mallit ja kuulla esittelijöiden vinkit.

Tärpit messuille

Tänä vuonna messuilla tullaan näkemään paljon erilaisia retkeilyautoja. Niiden suosio on noussut huimasti viime vuosien aikana ja valmistajat ovat alkaneet panostaa matkailuautoja pienempiin ja ketterämpiin retkeilyautoihin. Messutärpeiksi Petri Keisala listaa Adrian Coral-sarjan uudistumisen, Adrian Skyline -taivasikkunan sekä Media Control -järjestelmän. Coral-sarja rakennetaan uuteen koriin, jossa on kaksoispohjan ansiosta täysin tasainen lattia. Skyline-taivasikkuna on nyt saatavilla myös Adria Twin -retkeilyautoihin. Media Control mahdollistaa asuntovaunuihin huippulaadukkaan bluetooth-yhteydellä toimivan viihdejärjestelmän.
Petri Keisalalta kysyttäessä miksi kaupat kannattaa tehdä J. Rinta-Joupin kanssa, vastaus on selkeä:

– Uskallan sanoa, että meiltä saa messujen parhaat tarjoukset ja parhaan asiantuntijuuden.

Perehdy täältä J. Rinta-Joupin matkailuautovalikoimaan!

Suositellut artikkelit