J. Rinta-Jouppi laajenee Raisioon – “Ei mikään tavanomainen autoliike”

tuomo.tihverainen

Vaihto- ja matkailuautoihin keskittyvä liike sijaitsee paraatipaikalla kauppakeskus Myllyn kupeessa.

J. Rinta-Jouppi Oy avaa helmikuussa 2019 uuden autoliikkeen Raisioon. Osoitteessa Soininkatu 3 sijaitseva myymälä on J. Rinta-Joupin kolmastoista myyntipiste. Raisio on luonteva suunta suomalaisen autokaupan kehityskaaria pitkään aitiopaikalta seuranneelle yritykselle.

– Talousalalla puhutaan Suomen bisneskolmiosta, jonka muodostavat Helsinki, Tampere ja Turku. Kaksi ensimmäistä meillä on jo vahvasti hallussa, ja nyt on loistava aika ottaa jalansija kolmannestakin, J. Rinta-Joupin kehitysjohtaja Harri Paavola kertoo.

Varsinais-Suomi ja etenkin Turun seutu kehittyvät juuri nyt huimaa vauhtia. Kukoistava telakkateollisuus houkuttelee alueelle jatkuvasti lisää uusia asukkaita kasvattaen samalla uusien asuntojen, infrastruktuurin ja tietysti liikkumisvälineiden tarvetta.

Joustava valikoima esillä uudella tavalla

Kauppakeskus Myllyn viereen avattava liike poikkeaa jonkin verran J. Rinta-Joupin aiemmista toimipisteistä. 2700-neliöinen myymälä on rakennettu alkujaan puutarhamyymälä Plantagenin tiloiksi eikä täten näytä aivan perinteiseltä autokaupalta.

– Olen ollut alalla pitkään ja lukemattomia autokauppoja nähneenä voin todeta, että Raision myymälä taatusti loksauttaa useampiakin leukoja. Se on kuin valtava lasinen näyteikkuna, jossa autot kylpevät valossa. Kauppakeskus Myllyn vieressä olemme paraatipaikalla ja liikkeessä pistäytyminen on helppo yhdistää vaikkapa perheen ruokakauppareissuun, Paavola kertoo.

Raision myymälässä painopiste tulee olemaan vahvasti vaihtoautoissa, joita pyritään pitämään jatkuvasti tarjolla noin 250–300.

– Tarkoitus on tehdä valikoimastamme sellainen, että se tarjoaa jokaiselle jotakin. Myyntiin tulee uudenkarheita ja mielenkiintoisia malleja, mutta toisaalta myös kattavasti perheautoja unohtamatta myöskään asiakkaita, joille auto on lähinnä välttämätön paha paikasta toiseen siirtymiseen, Paavola summaa.

Matkailuauto vaihtoehdoksi kesämökille

Vaihtoautojen ohella myymälän valikoimiin kuuluvat uudet Adria- ja Bürstner-matkailuajoneuvot. Muuttovoittoa tekevän seudun mökkihinnat kohoavat tasaisesti asumisen hintatason kanssa, ja monelle matkailuajoneuvo voikin olla hyvin varteenotettava vaihtoehto loma-asunnon hankkimiselle.

Paavola huomauttaa, että matkailuautoilussa on viime vuosina ollut nähtävissä selkeä sukupolvenvaihdos. Aiemmin eläkeläisten harrastuksena yleisesti pidetty matkailuautoilu vetoaa nyt nuoriin perheisiin, jotka ovat kenties lapsuudessaan päässeet mökkeilykulttuurin makuun, mutta eivät vartuttuaan ole valmiita hankkimaan yhteen osoitteeseen sidottua vapaa-ajan asuntoa.

Matkailu on mullistunut täysin muutamassa vuosikymmenessä. Keskeiseksi käsitteeksi on noussut vapauden kokemus, mikä näkyy esimerkiksi pakettimatkojen laskevassa suosiossa. Samaan tapaan yhä harvempi on valmis sitomaan loma-asumistaan yhteen paikkaan.

– Molemmat alkavat olla mennyttä aikaa. Miksi maksaa satoja tuhansia euroja runsasta ylläpitoa vaativasta mökistä, kun pienemmällä rahalla voi saada pyörien päällä kulkevan luksushotellihuoneen? On hienoa olla mukana sukupolvenvaihdoksessa ja nähdä, kuinka vanhemmat karavaanarit ovat ottaneet nuoret avosylin mukaan kulttuuriinsa, Harri Paavola pohtii.

Suositellut artikkelit