Kärryillä-blogi – J. Rinta-Jouppi Oy

Matkailuauto vai hotelli ulkomailla?

Kirjoittanut J. Rinta-Jouppi Oy | 12. heinäkuuta 2019

Matkailuauto ja kesä kuuluvat yhteen. Mikään ei voita edessä siintävää avaraa maantietä ja mieltä valtaavaa vapauden tunnetta, kun kiitää matkailuautossaan kohteesta seuraavaan. Karavaanit ovat nykypäivänä niin moderneita ja varusteluiltaan kehittyneitä, että ne jopa päihittävät tai vähintäänkin asettuvat samalle tasolle mukavuudessaan kuin monet hotellit. Matkustaminen eteläistenkin maiden lämpöön onnistuu matkailuautolla kätevästi, ja mikä parasta, ekologisesti.

 

Matkailuautojen tekniikka on parantunut huimasti ja uusia lisävarusteita tulee markkinoille jatkuvalla syötöllä. Karavaaneja löytyy monen mallisia ja kokoisia jokaisen yksilölliseen tarpeeseen. Jo kompaktiinkin tilaan mahtuu hotellihuoneen tasoiset mukavuudet, jossa kaikki tavarat kulkevat koko ajan mukana ilman turhaa edestakaisin pakkailua. Karavaaneihin on mahdollista hankkia myös muita lisätarvikkeita vielä ylellisempään matkantekoon, kuten auton ulkopuolelle laitettavia telttoja ja puutarhakalusteita, joissa istuskellen voikin syödä matkailuauton keittiössä laitetun illallisen.

 

Matkailuauto on edullinen tapa matkustella monessa eri kohteessa. Kuka tarvitsee hotellia, kun käytettävissä ovat täyden palvelun leirintäalueet? Niihin voi pysähtyä yöksi maksulla, joka alittaa hotelliyön kustannuksen helposti tarjoamalla samalla parhaat mahdolliset puitteet. Niin sanottu ’puskaparkkeeraus’ on taas ilmaista ja antaa mahdollisuuden kokea ympäröivä luonto ja kulttuuri autenttisesti.

 

Matkustaminen karavaanarina on aikatauluista riippumatonta; reittiä ja kohdetta voi vaihtaa lennosta. Jos jonkin kohteen sää ei miellytä, voi matkailuauton nokan kääntää kohti uusia näkymiä ja elämyksiä. Autoillessa matkan varrella näkee maisemia ja nähtävyyksiä aivan eri tavalla kuin esimerkiksi lentokoneella matkustaen.

 

Ekologisuus ja kestävä matkailu ovat koko ajan jatkuvia trendejä niin kotimaan matkailussa kuin maailmalla. Matkailuajoneuvolla reissaaminen on paljon ekologisempaa kuin lentoliikenne, joka on kaikkein saastuttavin ja ilmaston kannalta haitallisin matkailumuoto. On arvioitu, että lentoliikenne on vastuussa ilmaston lämpenemisestä jopa viisinkertaisesti verrattuna samaan määrään päästöjä maan pinnalla. Näin ollen vastuullisen reissaajan valinta onkin matkailuauto, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti lentämistä pienempi. Renkailla liikkuvan hotellihuoneen hyviä puolia on myös se, että se tarjoaa tavan vaikuttaa itse ympäristöystävällisiin valintoihin ja oman kulutuksen tasoon.

 

Matkailuautot päihittävät hotellit ulkomailla niin ekologisuudessaan kuin käytännöllisyydessään. Valikoimastamme löytyy matkailuauto jokaiseen tarpeeseen. Katso kaikki vaihtoehtomme täältä ja lue miten valita matkailuauto, joka sopii juuri sinun tarpeisiisi.