Näissä paikoissa yövyt matkailuautolla luvan kanssa

J. Rinta-Jouppi Oy

Matkailuautolla yöpyminen ja ajelu on kesän lomailun parasta antia. Matkalle lähdettäessä on hyvä kuitenkin selvittää käytännön yksityiskohdat kuntoon sujuvan ja miellyttävän matkan takaamiseksi. Seikat, kuten oikea ajokortti ja yöpymiseen tai leiriytymiseen liittyvät säännöt, on hyvä olla selvillä ennen matkan aloittamista.

 

Monet ovat epätietoisia matkailuautoihin liittyvistä painorajoituksista, kun kyse on tarvittavista ajokorteista. B-ajokortti eli henkilöautokortti on riittävä suurimpaan osaan matkailuautoista, joihin kuuluvat myös matkailuautot ja vaunuyhdistelmät, kunhan kokonaispaino jää alle 3 500 kilon. Menopelin ylittäessä tämän massan, kuten joidenkin matkailuautojen tilanteissa, tulee ajajalla olla C-luokan ajokortti.

 

- Jos innokas matkailuautoilija lainaa vaikkapa naapurilta auton, saattaa vahinkoja tulla siinä suhteessa, ettei kaikessa hässäkässä tiedetäkään, kuinka painava auto on kyseessä ja otetaan vahingossa liian suuri menopeli alle, kertoo SF Caravan Oy:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen.

 

Toinen yleinen ja pähkäilyäkin kirvoittava asia tien päällä on matkailuautolla yöpyminen ja leiriytyminen. Mutta mikä ero on näiden kahden välillä? Piilonen määrittelee leiriytymiseen kuuluvan selkeä markiisin, pöytien ja tuolien levittäminen auton ulkopuolelle. Leiriytynyt matkailuauto toimii tukikohtana, jossa autoilija oleskelee ja asuu. Tällainen oleskelu kuuluu kuitenkin vain paikoille, joissa leiriytyminen on erikseen sallittu.

 

- Suomessa matkailuautolla saa jokamiehen oikeuksien nojalla yöpyä melkeinpä missä paikassa vain, jos sitä ei ole erikseen kielletty. Leiriytymiseen löytyy taas enemmän rajoituksia. Siihen vaaditaan aina maanomistajan lupa, kuvailee Piilonen.

 

Matkailuautolla yöpyminen ja leiriytyminen tapahtuu kuitenkin melkeinpä yleisimmin leirintäalueilla. Suomen lukuisat leirintäalueet tarjoavat monenlaista ohjelmaa karavaanareille ja ovat suosittuja levähdyspaikkoja. Niistä löytyy myös mukavuuksia matkailijoiden käytettäviksi, kuten urheiluaktiviteetteja, peseytymismahdollisuuksia ja muita lisäpalveluita.

 

- Karavaanarit arvostavat leirintäalueilla vallitsevaa yhteishenkeä ja mahdollisuutta tavata uusia ihmisiä. Monet tuntuvat kuitenkin myös yöpyvän huoltoasemien pihoilla, virallisilla yöpymiseen tarkoitetuilla matkaparkeilla tai jopa tien levikkeillä, sanoo Piilonen.

 

Jos haluaa erilaisiin maisemiin ja vaihtelua perinteiselle leirintäalueelle, voi matkailuauton nokan suunnata vaikka kohti Keski-Suomen lavatanssipaikkoja, pohjoisia metsäteitä tai Yyterin hiekkadyynejä.

 

- Yyterin Camping-alue on aivan hiekkadyynien läheisyydessä, joka tekee siitä ihanteellisen paikan matkailuautolla leiriytymiselle ja yöpymiselle, kertoo Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere.

 

Kyhä-Mantere kuvailee kuvankaunista Meri-Poria ja kertoo aivan merenrannalla sijaitsevan Siikarannan leiriytymisalueen olevan myös matkailuautoilijoiden suosiossa. Siellä aitoon meritunnelmaan pääsee nopeasti hulppeiden maisemien keskellä.

 

Matkailuautolla yöpyminen Suomen luonnon kauniissa maisemissa on hyvin antoisaa, kunhan vain noudattaa yöpymiseen ja leiriytymiseen liittyviä sääntöjä. Katso matkailuautovalikoimamme täältä! Lue myös miksi matkailuauto päihittää hotellin ulkomailla.

 

 

Suositellut artikkelit