Uuden ajovaloteknologian ansiosta elämme tosiaankin valaistuksen aikaa, sillä ajovalojen tehokkuudessa on huima kontrasti aikaan, jolloin iso- tai isoisovanhempamme autojen ajovalot vastasivat lähinnä myrskylyhtyjä.
Kuvasarja eri autoista aina vuoden 1908 Ford Model T:stä uuteen Ford Mustangiin näyttää valotehon ja havainnollistaa konkreettisesti sen, kuinka pitkälle valaistusteknologia on vuosien varrella tullut. Pyöräilijä on vain 12 metrin päässä kustakin ajoneuvosta ja sen ajovaloista.
Pois pimeältä keskiajalta
Ford Model T:ssä, jota myytiin yli 15 miljoonaa vuosien 1908 ja 1927 välillä, kuljettajan täytyi ennen liikkeelle lähtöään sytyttää auton asetyleenilamput itse. Nykyautoilijat nauttivat kirkkaista xenon- ja led-valoista, sekä lisäksi teknologiasta, joka jarruttaa automaattisesti liikennetilanteen niin vaatiessa. Muut kuvasarjan kuvat ovat 1930-, 1960-, 1970- ja 1990-lukujen autoista.
"Valaistusteknologiasta puhuttaessa olemme päässeet pois pimeältä keskiajalta", sanoo Michael Koherr, Fordin valoinsinööri. "On uskomatonta, kuinka suuresti tämä kehitys on parantanut nykyautojen turvallisuutta ja ajomukavuutta."
Xenon-ajovalot, jotka ovat mm. Mustangissa, tuottavat noin kolminkertaisen valotehon halogeenipolttimoihin verrattuna. Led-valojen tavoin xenonit tuottavat kirkkaan valkoisen valon, joka itsessään voi näyttää jopa viisi kertaa kirkkaammalta kuin halogeenien keltaisensävyinen valo.
Toki nykyautoilijat liikkuvat huomattavasti kovempaa kuin Model T:n kuljettajat, mutta he hyötyvät myös merkittävistä teknologisista parannuksista, mikä tarkoittaa muun muassa ajovalojen sopeutumista ajonopeuteen ja ympäristöön. Ajovalojen keila suunnitellaan nykyään loppumaan hiljalleen himmenevänä yhtäkkisen valokeilan päättymisen sijaan, minkä ansiosta esteet tai muut objektit ilmaantuvat näkökenttään vaiheittain, mikä on kuljettajan kannalta parempi vaihtoehto kuin yhtäkkinen ilmestyminen terävästi päättyvään valokeilaan.
"Olemme siirtyneet käytännössä kynttilöistä kirkkaisiin ja energiatehokkaisiin xenon- ja led-valoihin. Tulevaisuudessa näemme autoissamme vieläkin kirkkaampia led-valoja. Näkyvyys jo nyt huikean paljon parempi – ero on kuin yöllä ja päivällä", sanoo Koherr.
"Kehitämme tällä hetkellä pistevaloteknologiaa, joka auttaa kiinnittämään kuljettajan huomion ajoneuvon edessä oleviin jalankulkijoihin, pyöräilijöihin ja jopa suuriin elämiin. Teknologia hyödyntää infrapunakameraa, joks paikantaa ja seuraa ihmisiä ja suuria eläimiä jopa 40 metriin saakka."
* Kuvissa 1908 Ford Model T, 1932 Ford Model Y, 1966 Ford Anglia 105e, 1976 Ford Fiesta, 1994 Ford Mondeo ja 2016 Ford Mustang GT.