Kärryillä-blogi – J. Rinta-Jouppi Oy

Näin valitset oikean auton elämäntilanteeseesi

Kirjoittanut Tuomo Lampela | 02. marraskuuta 2018

Oma elämäntilanne vaikuttaa autoiluun ja siihen, millä autolla tulee ajettua. Valintojen viidakossa juuri itselle sopivan auton löytäminen voi olla välillä pitkänkin pohdinnan takana. Lue vinkit, joilla löydät elämäntilanteeseesi juuri oikean auton.

Pitkään autoalalla työskennellyt J. Rinta-Joupin paikallisjohtaja Sami Viitanen tunnistaa yleisimmät syyt hakeutua autokaupoille:

– Kun oma auto ikääntyy ja autokuume iskee, vaihtaa moni siinä kohtaa uudempaan. Uutta autoa lähdetään ostamaan myös silloin, jos oma elämäntilanne muuttuu selkeästi.

Tällaisia muutoksia ovat Viitasen mukaan esimerkiksi työpaikan vaihdos: ennen vähän ajanut henkilö saattaa olla tilanteessa, jossa ajetaankin päivittäin pitkiä matkoja. Muita syitä ovat esimerkiksi perheenlisäys tai ikääntyminen.

– Nämä ovat tilanteita, joissa auton tarve yksinkertaisesti muuttuu. Tietysti autoja ostetaan paljon myös tunne- ja trendipohjalta, jolloin autokaupoille suunnataan esimerkiksi haaveena avoauto tai matkailuauto, Viitanen sanoo.

Minne ajetaan ja kuinka usein?

Ensimmäisiä kysymyksiä auton hankinnassa on käyttötarve: mihin autoa tarvitaan, millaisia matkoja autolla ajetaan ja ketä tai mitä sillä kuljetetaan. Nämä yhdessä oman budjetin kanssa vaikuttavat siihen, millainen auto esimerkiksi korimalliltaan kannattaa valita.

Myös auton eri käyttövoimiin kannattaa tutustua etukäteen. Viime vuosina vähäpäästöisten autojen suosio on kasvanut Viitasen mukaan hurjasti.

– Nykypäivänä on enemmän heitä, jotka tietävät selkeästi autokaupoilla, mitä haluavat. Tällä hetkellä vähäpäästöiset autot ovat ykköstrendi. Teemme kovasti töitä sen eteen, että vähäpäästöisten autojen valikoima on meillä mahdollisimman laaja ja monipuolinen, Viitanen sanoo.

Autoliikkeestä tuntumaa ja näkemystä

Internetin aikakaudella autohaaveisiin lähdetään usein ensimmäisenä etsimään vastausta verkosta. Verkko tarjoaa satoja erilaisia ratkaisuja. Onkin hyvä määritellä itselleen onko haussa hyvä vaihtoauto edullisesti, vaiko esimerkiksi kalliimpi, tuliterä uusi auto.

– Netistä on paljon hyötyä siinä, että pääsee sulkemaan pois laskusta sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät ainakaan tunnu omilta. Pääsee näppärästi lähemmäs sitä, millaista autoa hakee, Viitanen sanoo.

Netissä surffailun jälkeen Viitanen suosittelee tutustumaan autoihin paikan päällä liikkeessä – usein mieli voi muuttua, kun näkee autoja paikan päällä ja pääsee koeajamaan erilaisia malleja.

– Autokaupassa pääsee keskustelemaan tärkeästä hankinnasta asiantuntevan myyjän kanssa ja käymään vaihtoehdot läpi. Tällöin tulee varmasti myös uusia ideoita pöytään, jolloin ostajana on helpoin tulla oikeaan lopputulokseen.

Viitanen rohkaisee tutustumaan valikoimaan paikan päällä, vaikka auton hankkiminen ei vielä olisikaan ajankohtaista.

– Liikkeisiimme ovat kaikki tervetulleita matalalla kynnyksellä keskustelemaan ja tutustumaan eri vaihtoehtoihin. Autamme mielellämme!

Tutustu J. Rinta-Joupin kattavaan uusien autojen ja vaihtoautojen valikoimaan!