Suomalaisten suosiossa ovat hillityt värit

Tuomo Lampela

Autokaupoilla pääsee valitsemaan nykypäivänä juuri itselleen mieleisen värin ja sävyn. Eri värivaihtoehtoja on paljon ja autolla voi halutessaan ilmentää omaa persoonallisuuttaan. Kuitenkin moni valitsee uuteen autoonsa harmaan, mustan tai valkoisen värin. Yleisimpien värien suosio on viime vuosina kasvanut – yli puolet ensirekisteröidyistä autoista on valkoisia, harmaita tai hopean värisiä.

- Erikoisempi väri pitää nähdä luonnossa ennen kuin se uskalletaan valita omaan autoon. Jos värejä uskalletaan ostaa, ne näkyvät enemmän liikenteessä ja sitä kautta kysyntä kasvaa, kertoo J. Rinta-Joupin Seinäjoen liikkeen automyyjä Harri Ojala.

Valkoinen väri johtaa tilastoja

Autoalan tiedotuskeskuksen tilastojen mukaan valkoisen värin osuus liikennekäytössä olevista henkilöautoista oli syyskuussa 2017 yli 26%. Valkoisen värin suosio on noussut nopeasti tämän vuosikymmenen aikana. Vielä vuonna 2011 valkoisia autoja näkyi liikenteessä vain reilun 14 prosentin osuudella. Yli 22% autoista on harmaita ja prosenttiosuus on noussut 2000-luvun aikana tasaisesti. Musta väri on kolmanneksi suosituin 13,8% osuudella. 2000-luvun alun suursuosikki punainen on tilaston neljäs ja viidentenä tulee sininen väri.

- Värien suosioon vaikuttaa se, millä värillä uusi malli lanseerataan. Esimerkiksi Opel Astra tuli vuonna 2016 markkinoille kirkkaan punaisella värillä. Siinä hetkessä punaista väriä kysyttiin paljon, Harri Ojala muistelee.

Auton koko, hinta ja luonne vaikuttaa värivalintaan

Edullisempiin autoihin uskalletaan valita värejä rohkeammin. Mitä kalliimmasta hankinnasta on kyse, sitä enemmän pelataan värien suhteen varman päälle. Myös auton luonteella on merkitystä. Sporttiseen malliin sopii monien mielestä kirkkaammat sävyt. Myös auton koko vaikuttaa.

- Pienemmissä automalleissa uskalletaan revitellä ja valita erikoisempia värejä. Isompien autojen värit ovat hillitympiä, kertoo Ojala.

Yleisesti ajatellaan, että neutraalien värien suosio liittyy jälleenmyyntiarvoon. Harri Ojala on kuitenkin toista mieltä siitä, että erikoisen värinen auto olisi hankalampi myydä käytettynä pois.

- Käytetyissä autoissa on tarjolla paljon harmaita, mustia ja valkoisia autoja. Värikäs auto netissä tai lehdessä herättää huomion.

Valkoinen väri saattaa olla edullisin

Harri Ojala epäilee valkoisen värin suosiota selittävän osittain sen edullisuus. Monissa automerkeissä valkoinen on ainut lisähinnaton väri ja silloin säästetyllä rahalla saatetaan panostaa auton muihin ominaisuuksiin. Automerkit ovat 2010-luvun aikana lanseeranneet monet autot juuri valkoisina, joten se voi olla toinen selittävä tekijä. Valkoisessa autossa saattaa lika näkyä kaikista väreistä selvimmin, mutta harmaan suosiota selittää sen helppohoitoisuus. Asiakkaille Harri Ojala toivoo rohkeutta uuden auton hankinnassa.

- Mielelläni myisin myös hieman erikoisemman värisiä autoja. Monissa malleissa on jopa reilusti yli kymmentä eri värivaihtoehtoa, joiden valinnassa me täällä J. Rinta-Joupin liikkeessä mielellämme autamme.

Katso uusien autojen värikäs valikoimamme ja löydä omasi!

Suositellut artikkelit