Veri veti takaisin J.Rinta-Joupille

J. Rinta-Jouppi Oy

Jo 30 vuotta alalla vaikuttanut automyyjäkonkari palasi vuoden tauon jälkeen takaisin tutulle työnantajalle. Haastattelimme Tampereen Lielahden liikkeen myyntipäällikköä, Reijo Mattilaa, hänen paluustaan J.Rinta-Joupin autoliikkeeseen.

 

J.Rinta-Jouppi pitää jatkuvia työsuhteita suuressa arvossa ja ottikin Mattilan avosylin vastaan. Tyytyväisenä hymäilevä automyyjä kertoo olevansa onnellinen päätöksestään ja saamastaan mahdollisuudesta palata takaisin tuttuun työyhteisöön.

 

- Tuntuu aivan kuin olisin tullut takaisin kotiin, kuvailee Mattila paluutunnelmiaan.

 

Mattila on työskennellyt Kia-autojen parissa aina merkin Suomeen rantautumisesta lähtien ja onkin kartuttanut Pirkanmaalla vaikuttavan myyntikannan. Paluu Kia-autojen maailmaan Lielahdelle tapahtuikin osittain asiakkaiden pyynnöstä.

 

Juuri asiakas on se, joka tulee J.Rinta-Joupilla aina ensimmäisenä. Automyyjänä joustavuus ja tehokkuus ovat piirteitä ja arvoja, jotka takaavat autokaupoille tulevan asiakkaan tarpeiden täyttymisen. Sen kautta voidaan löytää oikeanlainen auto, oikealle ihmiselle ja oikeaan tilanteeseen, joka palvelee niin yhteiskuntaa, ympäristöä kuin omistajaakin.  

 

- Asiakkaan kuunteleminen ja perusteellinen tarvekartoitus ovat aina etusijalla, pohtii Mattila kuvaillessaan automyyjän ominaisuuksia.

 

Vaikka itse autokaupan tekeminen ei ole vuoden päivien aikana ehtinyt muuttua, on Mattilan nykyinen työpaikka, Tampereella sijaitseva Lielahden myymälä, kokenut uudistuksen. Vihreisiin ajoneuvoihin erikoistuneen Green-toimipisteen valikoimissa on seurattu automaailmaa vallannutta ekologista trendiä ja laajennettu eteenkin hybridi- ja sähköautoihin, sekä lisäksi kaasuautoihin. Myös Kialla on runsaasti näitä käyttövoimia sisältäviä autoja jo Lielahden mallistossa tai pian tulossa valikoimiin.

 

- Hiilijalanjäljet ja romutuskampanjat ovat paljon puhuttuja aiheita. Autokauppiaat voivat vaikuttaa ekologiseen autoilukulttuuriin myös uudistamalla autokantaa uudempia autoja myymällä. Se on se suurin asia mikä tässä touhussa on, että kannetaan vastuu yhteisestä maapallosta, kertoo Mattila.

 

Kaiken kaikkiaan Mattila kuvailee paluunsa J.Rinta-Joupille olleen kerrassaan mahtavaa. Pitkä kokemus alalta onkin kasvattanut automyynnin asiantuntijalle vakaan asiakaskunnan vuosien varrelta. Monet asiakkaansa henkilökohtaisestikin jo tuntevan Mattilan paluu houkutti vanhoja asiakkaita saman tien takaisin hänen ammattitaitoiseen palveluunsa ja autokauppojen pariin.

 

- Ensimmäisellä kerralla tuli kai tehtyä joitain asioita oikein, iloitsee Mattila pohtiessaan paluutaan tuttuun työpaikkaan.

 

Lue myös haastattelu J. Rinta-Joupin Kotkan liikkeen naismyyjän näkemyksistä naisen asemaan autokaupassa ja hänen omista kokemuksistaan alalta

Suositellut artikkelit