Kuski toimittaa auton kotiovelle asti

J. Rinta-Jouppi Oy

J. Rinta-Joupin ajoneuvon kotiintoimitus on mutkaton palvelu, jota käyttäen voi vaivattomasti tilata uuden auton kotiovelle tai vaikkapa työpaikalle. Kotiintoimitukset ovat mahdollisia ammattitaitoisten kuskiemme ansiosta. Mitä kuski tekee ja miten auton kotiintoimitus onnistuu? Näihin kysymyksiin vastasivat kuljettajamme Juha Heinonen ja Veijo Knuuttila.

– Ajoin ennen pääasiassa raskasta kalustoa kuten rekka- ja linja-autoa. Olen siis aina ollut kuljettamisesta kiinnostunut, josta homma lähtikin käyntiin. Kun raskaan kaluston puolella tuli suvantokohta, siirryin lopulta perustamani yritykseni kautta kuskin töihin, joista suurimman osan teen J. Rinta-Joupille. Aika on kulunut kuin siivillä, sillä olen jo noin kaksi ja puoli vuotta tehnyt heille toimeksiantona kuljettajan töitä, kuvailee Juha uransa alkua.

Löydä auto kotiintoimituksella! 

Jo eläkepäivistään nauttiva Veijo taas päätyi kuskiksi kuultuaan ja kiinnostuttuaan autojen kuljettamistyöstä. Kuskina hän on toiminut nyt muutaman kuukauden. Veijon työpanos tulikin sopivasti tarpeeseen ajoneuvojen kotiintoimitusten tarpeen lisääntyessä.

– Kyseessä on kätevä palvelu, sillä kaukana asuvat, työelämässä olevat tai muuten vaan kiireiset asiakkaat saavat kotiintoimituksen kautta auton haluamaansa osoitteeseen. Palvelu sopii niin yksityisostajille kuin yritysasiakkaille. Ajoneuvo toimitetaan kotiin tai vaikkapa yrityksen toimipaikalle henkilön toiveesta riippuen. On palkitsevaa olla asiakkaan arkea helpottamassa, tuumaa Veijo.

kuljettajan avaimet

Autokauppa onnistuu siis kokonaan kotoa käsin. Sopivan auton löydyttyä voi ottaa suoraan yhteyttä myyjään, joka antaa perusteellisen selvityksen autosta ja vastaa kaikkiin ajoneuvoon liittyviin kysymyksiin. Myyjä tekee myös henkilökohtaisen tarjouksen valitusta autosta ja laatii tarvittaessa ostotarjouksen vaihdokista. Tämän jälkeen asiakkaan sähköpostiin toimitetaan kauppatarjous, kotiintoimitusehdot ja mahdolliset takuuesitteet. Kun nämä on hyväksytty ja muut asiat hoidettu, kuljettaa kuski ajoneuvon sovittuun kohteeseen. Kuskin työ ei ole kuitenkaan pelkkää ajamista.

– Omasta näkökulmastani katsoen kuskin työ on monipuolistunut. Autot ovat nykypäivänä todella kehittyneitä, jonka vuoksi niiden mittarit ja ohjauspaneelit saattavat olla osalle monimutkaisia. Kun vien ajoneuvon asiakkaalle, suoritan myös siis auton käyttöopastuksen. Jos vaihdossa tulee auto niin tarkistan sen. Aina myös varmistetaan, että hankittu ajoneuvo vastaa asiakkaan odotuksia, jonka jälkeen viimeistelen asiakkaan kanssa vielä kauppakirjat valmiiksi, kuvailee Juha kuskin tehtäviä.

Kuskin ja myyjän yhteistyön tuloksena auto voi löytää asiakkaansa jopa saman vuorokauden aikana. Onnistuneen auton kotiintoimituksen viimeistelee siis kuski, joka toimittaa ajoneuvon asiakkaalle turvallisesti ja ammattimaisella otteella.

Tutustu kotiintoimistuspalveluumme tai lue miten kotiintoimitus pelasti lapsiperheen autokaupat.

Suositellut artikkelit