Kouluteiden liikenneturvallisuus on autoilijan vastuulla

J. Rinta-Jouppi Oy

Taas on se aika vuodesta koittanut, kun kävelytiet täyttyvät koulumatkaansa taittavista lapsista. Jalankulkijoiden ohella lapsiaan autolla kouluun tuovat vanhemmat lisäävät ruuhkia ja turvattomuutta koulun läheisyydessä. Liikenneturvallisuus onkin autoilijoiden vastuulla ja jokainen tienkäyttäjä pystyy vaikuttamaan lasten huolettomaan liikkumiseen. Kokosimme viiden kohdan muistilistan autoilijoille, jota noudattamalla kouluympäristön liikenneturvallisuus paranee.

  1. Ennakoi ja pysy valppaana

Pieni lapsi voi helposti jäädä kuskilta piiloon vaikkapa pensaan tai pysäköidyn auton taakse. Tämän takia autoilijan on ensiarvoisen tärkeää pysyä koko ajan tietoisena ympäristöstään liikenteessä. Pienillä lapsilla etäisyyksien ja nopeuksien arviointi sekä harkintakyky eivät ole vielä kehittyneet aikuisen tasolle. Myös tarkkaavaisuuden suuntaaminen tuottaa vaikeuksia pienille kävelijöille tai pyöräilijöille ja vähäinenkin häiriötekijä voi saada lapsen singahtamaan tien yli sen enempää harkitsematta.

Aikuisten onkin siis ennakoitava liikennettä ja pysyttävä valppaana, jotta liikenneturvallisuus säilyy. Näin toimintavalmius pysyy korkeana ja autoilija ehtii reagoimaan mahdollisiin vaaratilanteisiin. Pikkuhiljaa lapsenkin vaarantaju ja tilannearviointi kehittyvät kokemuksen kerryttyä. 

  1. Maltti on valttia ajonopeudessa

Kiireessä onnettomuuksien riski kasvaa ja koulujen läheisyydessä onkin hyvä muistaa riittävän alhaiset ajonopeudet. Lapset arvioivat autojen pysähtymiseen tarvittavan matkan todella lyhyeksi, joka monesti johtaa vaarallisiin äkkijarrutuksiin. Matala ajonopeus helpottaa siis kävelijöiden ja pyöräilijöiden tienylityksiä samalla sujuvoittaen autoilua antamalla kuljettajille mahdollisuuden havainnoida muita tienkäyttäjiä kunnolla ja hallita nopeasti muuttuvat tilanteet.

  1. Sinä teet suojatien

Lapset luottavat siihen, että suojatien kohdalla tien ylittäminen on turvallista. On autoilijan vastuulla pitää suojatie tien turvallisimpana paikkana ja varoa koululaisia. Jos jalankulkija on astumassa suojatielle, tulee autoilijan päästää hänet esteettä ylittämään tie. Autoilija ei myöskään saa ajaa suojatien yli pysähtymättä silloin, jos toinen ajoneuvo peittää näkyvyyden.

  1. Tarkista autosi kunto

Syksyn tehdessä tuloaan on hyvä aika tarkistaa ajoneuvon kunto liikenneturvallisuutta ajatellen. Varsinkin renkaiden paine on seikka, jolla on vaikutusta turvalliseen autoiluun; liian matala paine saattaa saada aikaan vesiliirron märillä teillä ja hankaloittaa auton hallintaa. Lisäksi valojen toimiminen on tärkeää pimenevinä aamuina. Ajovalojen oikea suuntaaminen ja uusien polttimoiden vaihto parantavat näkyvyyttä tielle. J.Rinta-Jouppi Oy tarjoaa palveluitaan moniin huoltoon liittyviin tarpeisiin.

  1. Toimi esimerkkinä liikenteessä ja opeta myös lastasi

Pienet lapset oppivat liikennekäyttäytymisen vanhemmiltaan. Tämän vuoksi on tärkeää toimia lapsilleen esimerkkinä ja käyttäytyä liikenteessä turvallisella ja toiset huomioonottavalla tavalla. Myös Liikenneturvan tämän vuoden Liikenneturvallisuusviikko pyrkii edistämään lasten ja nuorten osallisuutta liikennekasvatuksessa. Pienillä lapsilla omatoimista liikenteessä liikkumista vaikeuttaa juuri kokemattomuus, jota kerryttämällä niin lapsen itseluottamus kuin liikenneturvallisuus koulutiellä liikuttaessa kasvavat.

Koulureitit ovat aamuisin vilkkaita. Jos tuot lapsen autolla kouluun, muista noudattaa sääntöjä ja turvallista ajotapaa, jottet vaarantaisi koululaisten matkaa vaan olisit osana liikenneturvallisuuden parantamista. Lue myös autojen turvallisuusominaisuuksista ja tutustu laajaan autovalikoimaamme.

Suositellut artikkelit